laurilehtimaja

Yle harjoittaa ikäsyrjintää

 

Korkeatasoisista asiaohjelmistaan kiitosta saanut Yleisradion puhekanava (Yle Puhe) on joutunut nuorennusleikkaukseen. Näin Yle kuulemma haluaa tavoittaa “ruuhkavuosiaan elävät” 30-45 -vuotiaat.  

Käytännössä nuorennusleikkaus tarkoittaa sitä, että yleissivistävän asiapuheen tilalle on tungettu urheiluselostuksia, kepeää jutustelua  ja tyhjänpäiväistä tajunnanvirtaa. Kanavatunnuksena käytetään kakofonista rummunpäristystä, joka vähän väliä katkaisee puheen. Ainakin varttuneemmille asiapuheen ystäville on tullut ajolähtö Yle Puheen taajuuksilta.  

Uudistus on kohdannut ennennäkemättömän vastalauseryöpyn. Ylen viestintäjohtaja levittelee käsiään ja suosittelee, että uusittuun puhekanavaan  tyytymättömät  etsisivät itselleen paremmin sopivia sisältöjä esimerkiksi televisiosta tai  internetistä. Kiitos vain vinkistä, meidän kaikkien radionkuuntelijoiden puolesta.    

Voidaan kysyä, onko hömpän tuputtaminen ylipäänsä sopusoinnussa Yleisradion sivistystehtävän kanssa. Yleisradion ei pitäisi lähteä kilpailemaan kaupallisten kanavien kanssa kaupallisuuden ehdoilla. Näin kuitenkin näyttää tapahtuneen.

Mutta ennen kaikkea minua oudoksuttaa Yle Puheen uudistukseen liittyvä ikäsyrjintä.

On toki selvää, etteivät samat sisällöt voi tavoittaa kaikkia, sekä nuoria että vanhoja.  Mutta miksi juuri varttuneemman väen radionkuuntelua rokotetaan? Kaikista sähköisen median muodoista lienee juuri radio se ikäihmisille  tärkein. Sitä jaksaa vuodelevossakin käyttää. Se on lohtuna monelle unettomalle. Eikä heikentynyt näköaistikaan haittaa radionkuuntelua.

Ruuhkavuosiaan elävät  nuoret eivät liene samalla tavalla koukussa perinteiseen radioon.  He  viihtyvät paremmin netissä ja osaavat kyllä sieltä hakea itseään kiinnostavia sisältöjä, myös Ylen tarjontaa hyödyntäen. Tuskinpa Yle saa nuoria siirtymään netistä höyryradion ääreen edes urheilulla  ja  hömpällä  houkutellen. Miksi pitäisikään? Sen sijaan asiapuheen ystävät Yle on onnistunut tehokkaasti karkottamaan. Kaikki eivät välttämättä halua korvikkeeksi televisiota eivätkä ehkä osaa edes käyttää internetiä.

Tuntuu järjenvastaiselta, että Yle on nyt päättänyt  leipoa nuorista höyryradion kuuntelijoita ja samalla hätistää ikäihmiset  surffailemaan netissä.  Surullinen lopputulos voi olla se,  etteivät Ylen sisällöt  tavoita enää ketään. Kuitenkin yle-vero peritään kaikilta. Ainakin maksupuolella tasa-arvo vielä kukoistaa.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Käyttäjän timoelonen kuva

Kyllä olet pistänyt minunkin tunteeni hienosti sanoiksi ja selkeiksi ajatuksiksi.

Meillä oli musta-valko TV lähes 90-luvulle asti. Muiden muassa veljeni ihmetteli sitä usein. Tapanani oli sanoa, että jos minä haluaisin katsella värejä, menisin jonnekin , missä on värejä. Sellaisesta televisiosta, joka lähettää ohjelmaa maksaisin paljonkin värityksestä piittaamatta.

Saammekohan pitää Teeman?

Käyttäjän jormastaudinger kuva

Kyllä! Minulle vahha Yle Puhe oli sisällökäs, laadukas, tutttu ja turvallinen. Sitä saattoi kuunnella päivät läpeensä. Uudistuneelta taajuudelta oli pakko poistua, kun ärsyyntymismittari alkoi näyttää punaista. Nyt vallitsee radiohiljaisuus.

Käyttäjän Vastakarva kuva

Tarkoitus on tyhmistää kansa. Tyhmiä on helppo manipuloida.
Sitä varten henkilökunta on vaihtettu typeryksiin, vain typerykset osaavat ja kehtaavat tehdä typeriä ohjelmia. Luulenpa että ne ovat vielä ylpeitä siitä että ovat oikein YLE:n toimittajia. Ainakin ne ovat riittävän typeriä, etteivät ymmärrä miksi heidät on palkattu.

Naisten raakkuva ääni raastaa hermoja kuin raspi mutta senkin ylittää Sirkkasen hengitystekniikka.
Antaas kattoo kuinka kauan tuollainen töpeksintä menee läpi.

Suomi tarvitsisi välttämättä merirosvoradion josta tulisi järjellistä puheohjelmaa ilman välisoittorutkutuksia.
Antaisikohan Venäjä perustaa sellaisen tuohon rajan taakse? Se voisi toimia keskipitkillä niin ei tarvittaisi montaa lähetysantennia.

Käyttäjän Rosenrot kuva

Juuri näin! Itse olen 41vee, enkä todellakaan kaipaa yhtään lisää pakkourheilua. Tämä uudistus on täysi susi. Joku tästä uudistuksesta vastuussa oleva naishenkilö sanoi äskettäin lehdessä:
"Urheilu on parasta puhetta!".
Siinä sitä nyt ollaan. Valitetaan, ettei suomalainen puhu, ja kun se sitten viimein löytää hyvän puhekanavan, niin lyödään mailalla päähän.
Ole hiljaa! Jokerit johtaa!
Tästä uudistuksesta vastuussa olevan henkilö on barbaari. Yhteiskuntaa tuhoava voima.

Käyttäjän jukkajohansson kuva

En tiedä miksi Enbusken ohjelma Ylellä on lopetettu. Niitä on ollut nautinnollista kuunnella.

Tässä viimeinen:

"Kuka presidenttiehdokkaista valehtelee eniten?"

http://yle.fi/radio1/asia/tuomas_enbuske/kuka_presidenttiehdokkaista_val...

Käyttäjän reijotossavainen kuva

Olen Ylen hallintoneuvoston ja sen työvaliokunnan melko uusi jäsen. Siksi olen viime aikoina tavallista tarkemmin seurannut Ylen asioita.

Ylen kanavauudistus ei ole minunkaan mieleinen ja olen blogin kirjoittajan kanssa täysin samaa mieltä. Perustelen hieman lisää:

Ymmärrän, että kaupallisten kanavien kannalta tärkein asiakasryhmä on ns. nuoret aikuiset. Heihin voidaan mainonnalla vaikuttaa, ja he tekevät paljon ostoksia.

Sitä en ymmärrä alkuunkaan, että Ylen pitää kohdentaa nykyistä vahvemmin kyseiseen ikäryhmään niin radion kuin telkkarinkin puolella. Annettaisiin kaupallisten kanavien painottaa nuoriin ikäryhmiin ja Yle voisi säilyttää nykyisen/entisen profiilinsa, joka ottaa huomioon kaikki ikäryhmät, myös suuret ikäluokat.

Suuret ikäluokat ovat niemensä mukaiset. Heitä on paljon enemmän kuin nuorempia ikäluokkia. He ovat ikänsä tätä maata rakentaneet monessakin mielessä. Miksi Ylenkin pitää sortua ikäsyrjintään?

Ylellä ei ole kaupallisia paineita. Siksi Yle voisi keskittyä siihen rooliin mikä sille luontevasti kuuluu.

Käyttäjän laurilehtimaja kuva

Hienoa, että Ylen hallintoneuvostostakin löytyy ymmärrystä esittämälleni kritiikille! Tämä antaa uutta toivoa meille kansalaisille!

Käyttäjän hilkkalaronia kuva

joo net pilas puhe-kanavan. Ei käänny minun radio ennää sinne, en tykkä urheiluohjelmista ja kanavan pillaus harmittaa.

Käyttäjän laurilehtimaja kuva

Hesarin mielipidesivulla tänään (21.1.2012) 88-vuotias sotaveteraani esittää hätähuudon entisen Yle Puheen puolesta. Vähäunisuutensa takia hän on tottunut kuuntelemaan asiapuheohjelmia erityisesti öisin. Nyt tämä viimeinenkin ilo on häneltä riistetty, kun rauhallisen asiapuheen tilalle on tullut "jaarittelua, metelöintiä ja korviavihlovia rumpufanfaareja". Surullista...

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja